Raskaana, kevätvauva 2016!

Hyvät Uutiset!

sportmama_logo_turquoise_2_logoalhaalla (kopio)

Sportmamablogi on taas hereillä. Arki sujuu hyvin ja voi paksusti juuri nyt! Kevätvauvaa 2016 odotellaan saapuvaksi, eli esikoisemme saa pikkuveljen tai  pikkusiskon. Teen vielä kolmena päivänä viikossa ryhmäliikuntaohjauksia, sekä Personal Trainer asiakkaitani fysioterapeutin roolissa. Esikoisemme on 2-vuotias ja risat päälle – ja aloitti päiväkodin tänä syksynä kolmena päivänä viikossa (se onkin ihan oma aiheensa…!)

Raskauden ensimmäinen kolmannes

Odotusaika on mennyt hyvin. Ja nopeasti. Kasvavaa vatsaa ja kuluvaa aikaa ei ole ehtinyt jäädä ihmettelemään, kuten ensikertalaisena. Syksyn flunssan jälkeen huomasin, että maha oli ”tupsahtanut” esiin. Olinhan siis jo melkein puolivälissä raskautta! Oli siis aika kertoa heillekin, jotka eivät siitä olleet vielä kuulleet.

  1. Raskauspahoinvointi

Vähemmän oksentamista kuin ensimmäisellä kerralla. Esikoista odottaessa vietin kolme kuukautta vessanpytyn reunalla aamuin illoin, aluksi jopa kokonaisia päiviä. NYT en ole juurikaan kokenut samanlaista. Olen kyllä oksentanut, mutta lähinnä refleksin on aiheuttanut jokin paha haju (kuten vaipparoskiksen avaaminen) tai hampaiden peseminen (tai vaikka vaan purkan syöminen). Vielä viikolla 12 hajujen tuoma etominen tai oksentaminen voimistui, mutta katosi siinä neljännen kuun paikkeilla. Ruoka maistuu taas tavalliseen tapaan (ekat kolme kuukautta ruoka ei oikein maistunut….) Joten mielikuvitusta syömisessä on saanut olla. Kesällä Kreetalla ihastuin kreikkalaiseen luonnonjogurttiin hunajalla. Raskauden alkuvaiheessa OKSENSIN syödessäni tätä. Liian makeaa. Näin se makuaisti muuttuu….

2. Liitoskivut

Kärsin ekan raskauden aikana liitoskivuista raskauden alkuvaiheessa sekä loppuvaiheessa. Taitaa käydä nyt samalla tavalla. Ensimmäisen kolmanneksen aikana selkäkivut lisääntyivät, ja hieronnassakin käyneenä syy ei ollut lihaskipua vaan vielä syvemmällä liitoksissa. Hormonit löystyttävät niveliä. SI nivel lannerangassa voi tuottaa kipua. Kävin neuvolan fysioterapeutilla hakemassa ideoita ja varmistusta omaan tekniikkaan. Harjoittelimme lantionhallinta harjoituksia. Kokeilimme myös tukivyötä, jonka voi ottaa käyttöön raskauden edetessä ja mahan kasvaessa. Kivut ovat siis niin pahoja, että lattialla makaessani, en meinaa päästä ylös. Selinmakuu on pahin.

Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen liitoskipuja ei juurikaan ole, joskus selkä jumittaa selinmakuulla varsinkin tanssituntien jälkeen. Uskoisin, että liitoskivut tulevat takaisin loppuvaiheessa – ja silloin tukivyö sekä liikunnan rauhoittaminen tulevat varmasti kysymykseen. Tekniikka ja lantion hallinta sekä syvien vatsalihasten aktivointi on nyt erityisen tärkeää. Jalkaprässin voin unohtaa, se väsyttää selkääni. Kuntosalilla olen käynyt harvemmin, mutta muutamia keskivartaloa tukevia liikkeitä sekä venytyksiä olen koittanut tehdä säännöllisesti.

3. Väsymys

Olin ehkä kaksi viikkoa väsynyt alkuraskaudessa, lähinnä olen tuntenut itseni energiseksi ja hyvinvoivaksi (kas kummaa, kun en ole oksennellut rajusti!…) Auttaa kummasti voimaan paremmin! Toki saattaa tulla päiviä jolloin on uupuneempi, ja jos on mahdollista nukkua esikoiseni kanssa päiväunet – olen sen tehnyt! Flunssa kaatoi tänä syksynä kerran kokonaan sängynpohjalle – ja raskausaikana se tuntuu potenssiin 100! Yrittäjänkin piti siis vain jäädä kotiin sairastamaan. Juon kohtuudella hunaja-inkivääriteetä flunssan kartoittamiseksi. Ennen vanhaan inkivääriä suositeltiin raskauspahoinvointiin (australiassa saa apteekista inkiväärivalmistetta tähän) mutta nykyään Suomessa ei suositella inkiväärivalmisteita raskausaikana. Itse raastan hiukan tuoretta inkivääriä teehen ”makustamaan”.

4. Liikunta ja syöminen

Olen suhtautunut aika rennolla tavalla syömiseen ja liikkumiseen. Erityisesti lisäämättä tai varomatta liikaa mitään. Jos töissä on ollut tarjolla proteiinipitoinen smoothie, olen sen juonut. Jos kotona on tehnyt mieli jotain makeaa, olen syönyt suklaata 🙂 En ole ollut siis ehdoton ruokapoliisi vaan suhtaudun kaikkeen mahdollisimman rennosti. Huomioiden kuitenkin perusterveellisen ruokavalion ja ruokarytmin, mikä tulee helposti kun esikoinen 2-v syö 5 kertaa päivässä! Kolme ensimmäistä kuukautta ruoka ei maistunut, ja silloin varioin; leipää, riisipiirakkaa, hedelmiä, mustikkakeittoa. Söin sitä mitä pystyin. Väkisin syömällä ”jotain pahaa” tulisi vain oksennus (been there done that).

 

Raskauden toinen kolmannes

Olen nyt raskauden puolivälissä, ja masuasukki näyttää voivan hyvin. Ruoka maistuu, juon paljon vettä päivän aikana (juoksen pissalla koko ajan) ja nukun vaihtelevasti (välillä aikaisin nukkumaan ja välillä pari tuntia hereillä aamuyöstä). Pahoinvointia hajuista ei juurikaan enää ole. Välillä voi unohtaa olevansa raskaana! Kunnes pysähtyy (yleensä sen jälkeen kun esikoinen menee nukkumaan, ja tuntee mahassa liikettä.) Tai flunssan jälkeen kuntosalille palatessani selkäpenkissä tuli masu vastaan 🙂 Onneksi on Sportmama DVD kotona, jonka voi laittaa pyörimään ja jumpata kotona, jos siltä tuntuu. Tarkoitus olisi käydä myös kokeilemassa lempparilajiani ilmajoogaa pyöristyneen mahani kanssa.

Kuulumisia

Täytin 30v ! Ei kriisiä! Päinvastoin, vietin ikimuistoiset juhlat The Great Gatsby – 1920-luvun henkeen ystävättäreni kanssa. Paikalla oli ystäviämme, musiikkia, ja tanssia. Join ihania alkoholittomia drinkkejä ja tanssin puoleenyöhön saakka. Tulipahan masukin ikuistettua tässä vaiheessa.

Arki 2-vuotiaan kanssa on enimmäkseen onnellista ja merkityksellistä. Tykkäämme piirtää, maalata, tanssia, kuunnella musiikkia, askarrella, kylpeä, saunoa, ulkoilla, laulaa, käydä kaupassa ym. Kodinaskareita taas en aina jaksaisi, siivota ja pyykätä työpäivien ohessa, siitä voi onneksi tinkiä. Onneksi kodin ei tarvitse olla arkena tip top.

Nyt odotamme vielä muutaman viikon, ja lennämme Dubain Aurinkoon perhelomalle. Jouluksi kotiin(tai anoppilaan!)

Näihin tunnelmiin, herättelen blogia taas hetkeksi aikaa. Kevätvauvaa odotellessa ❤

www.sportmama.fi Ansku

P.s. Kiitos luottamuksesta ja lukuisista Sportmama DVD tilauksista, joita olette näiden kahden vuoden aikana tehneet! Sportmama kiittää.

P.p.s. Koska kuvat eivät lataudu, voit kurkata kuulumiset ja seurata mahan kasvua myös instagramissa https://www.instagram.com/sportmamablogi/ Täällä olen aktiivinen!

 

Mainokset

Tietoja Sportmama Annemari

Fysioterapeutti, äiti, yrittäjä, tanssin-ja liikunnanohjaaja Helsingistä. Sportmama liikunta-ja hyvinvointi DVD suunniteltu odottaville äideille! Tule mukaan www.sportmama.fi
Kategoria(t): Raskausaika Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s